Viikko 33

Viikko oli yhdella sanalla sanoen: rankka.

MAANATAI

Maanantaina Anjalan Liiton suunnistusmestaruuskisat Huhdanniemessä. Radan pituus oli 4.4 km ja aikaa meni 53 min. Heti ykköselle pummi ja kunnon hakemista. Tämä oli toistaiseksi kesän vaikean rata. Pienipiirteistä notko-kumpare-avokallio-rinne -sekamelskaa. Pelkkää mäkeä eikä polkua päässyt hyödyntämään kuin vähän. Kaiken lisäksi risukkoa ja puskaa yli kiintiön. Onneksi ikähyvityksiä tuli niin paljon, että tuloksena oli peräti kolmas sija. Voitin keskikokoisen lasiastian ja valitsin sen lisäksi kineesiologisen teippipakkauksen, jossa oli neljän erivärisen teippirullan lisäksi dvd.


TIISTAI

Tiistaina Mielakan iltarastit. Ei se niin paska maasto ole kuin taisin maalissa tokaista. Suoritus oli paska. Kiersin mäen kun piti mennä suoraan ja menin suoraan mäen yli kun piti kiertää. Sen olen Miekalan mäestä oppinut, että polkuja en kannata laskea. Jos on menossa johonkin suuntaan, eikä heti saa selville mikä polku on mikä, kannattaa hierominen jättää ja lasketella vain sinne päin. Jos ei käyristäkään saa selvää, jotain isompaa ja selvempää tulee kyllä vastaan. Maastopyöräilijät ovat lisäksi tehneet lisää uria pitkin rinteitä, joten polkujen mittailu on epätoivoista hommaa.

Mielakan pitkän välin animaatio rastiväliltä 8-9 yhteislähdöllä, ei siis todellinen tilanne, vaan pelkästään tämän rastivälin vertailu. Vaihtoehtoja on käytännössä kaksi: suoraan mäen yli ja oikealta kiertäminen. Valitsen kiertämisen sillä mäen kipuaminen suoraan ei houkuttele. Rinne kasvaa paksulti horsmaa, joten tasainen pururata maistuu paremmalta. Rastipiste on jyrkänne. Taputtelen menemään ja vilkaisen uudestaan määritettä. Rasti on jyrkänteen päällä! Hyvä huomio. Jos olisin juossut pururataa rastille saakka, olisi viimeisen 20 m matkalla pitänyt kiivetä ylöspäin 40 m. Menin siis tietä pitkin mäkeen ja sieltä jyrkänteen päälle. Niin näyttävät tehneet kaikki muutkin härveliin piirtäneet. Vaikka matkaa tuli hiukan enemmän jalkoihin se kävi silti vähemmän, eli mielestäni tein oikean valinnan.


KESKIVIIKKO

Keskiviikkona Palaneenmäelle (kuva yllä). Kakkoselle saakka suunnistus sujui. Kolmoselle huono suunta, joka vei hieman liikaa oikealle. Juoksin ajouraa, jota ei ole karttaan merkitty eli aikahukka tuli käytännössä liian pitkästä matkasta. Puolivälissä jalka alkoi painaa ja ylämäkiin oli pakko vaihtaa ykköselle. Mustikanvarvut pitenevät samaa tahtia kun matka etenee ja samalla vauhti hiipuu. Hitaasta vauhdista huolimatta useampia pieniä "väkäsiä" reittiviivassa ennen rastia. Esim.11:lle kiersin jyrkänteen ja kiven välistä kuusen oksien alta kontaten, jotta pääsin takaisin samaan paikkaan jossa jo melkein olin. Suoraan juosten olisin ollut rastilla minuutin aiemmin vaikka matkaa minulle tuli vain noin 18 m enemmän kuin suoraan menneillä. Hienoa maastoa ja tietäkin pääsi juoksemaan useita kertoja. Vahinko vain että suurin osa tiepätkistä oli pituudeltaan sen 2,5...3 m eli sen mitä tien ylittäminen kesti. Tämä oli toistaiseksi kesän raskain juoksu.


TORSTAI

Torstaina valitani Puhjonrannassa oli B-rata.

Vaikka monet pitävät hyviä marjapaikkoja salaisuuksina, tänä taitaa olla julkinen salaisuus. Alla tämän viikon B-radan alku. Viime vuonna rastien 1 ja 2 välimaaston paikkeilla oli puolukoita enemmän kuin missään olen nähnyt. Vaikka vuosi sitten Puhjonranassa oltiin noin viikkoa aiemmin kuin tänä vuonna, puolukat olivat silloin syötäviä. Maasta kaapaten niitä tuli kerralla puoli kourallista. Söin useamman kourallisen samalla kun menin eteenpäin. Vaan mitä näinkään tänä vuonna samassa paikassa! Ei puolukan puolukkaa. Ei edes yhtään raakiletta.


HEINÄTÖISSÄ

 
Todisteeksi niille, jotka epäilevät, että minulla ei ole muuta elämään kuin suunnistus, kerron tässä viikon kohokohdan. Sain pitkään käyttämättömänä olleen Aktiv Sprinter -merkkisen niittokoneen toimimaan. Laite on ruotsalaista alkuperää ja valmistettu joskus 1980-luvulla. Vaikka se kiinnitetään kolmipistenostolaitteeseen siinä ei ole varsinaista työntövartta lainkaan.
 

Työntövarren paikalla on säätötanko (kuvassa nro 1), jolla säädetään terän etu-taka-kallistusta. Tanko ei siis pidä laitetta kiinni traktorissa vaikka äkkiä katsottuna niin vaikuttaisi olevan. Laitteen tasapaino nojaa kokonaan tuen varassa vasemman vetovarren alapintaan (2). Ainutlaatuinen rakenne, jota en ole nähnyt missään muussa maatalouskoneessa. Tästä asetelmasta seuraa se, että kun vehjettä irrottaa tai kiinnittää traktoriin, vetovarret pitäisi saada aivan maanpintaan asti, jotta härvelin paino asettuisi suoraan maahan. Muuten jousi (3) jää jäännitykseen ja kun varret lyö irti tapeista hökötys meinaa kaatua johonkin satunnaiseen suuntaan. Asetelma tuntuu samalta kuin pallogrilli olisi jumppapallon päällä. Ihmettelin aikani miksi ihmeessä tämä on näin vaikeaa, kun keksintö ei seiso omalla ainokaisella tukijalallaan. Ratkaisin ongelman siten, että tein sille pyörillä olevan alustan. Härveli on sen päällä korkeamalle maan pinnasta ja painon saa laskettua siihen. Silloin vetovarsille ei tule painoa ja ne saa irti tapeista kevyesti - eikä aparaatti heitä itseään selälleen alle puolessa sekunnissa (nimim. kokemusta on siitäkin).

Varsinainen ongelma  koneessa oli terä.

Ensin niittasin puuttuvan terälapun paikalleen. Uusi lappu erottuu kuvassa keskellä hieman sinertävän värisenä. Mitenkään itseäni kehumatta pidän niittausta erittäin onnistuneena. Sitten oioin kaikki vääntyneet terälaput suoriksi. Rättilaikalla hioin vielä pyöristyineiden lappujen reunat teräviksi.

Yksi sormi oli väärän mallinen. Väärä sormi on ylläolevassa kuvassa vasemman puolimmaisin. Sen kärki on hieman koholla. Jos katsot kuvaa, huomaat, että terälapun yläpinnan ja sormen hahlon välissä oleva rako on pienempi kuin muilla lapuilla.  Leikkupintojen väliin jää rako (siis lapun alapuolelle) ja siksi tämä kohta tahtoo silloin tällöin kerätä itseenä heinää joka jumittaa leikkuuta. Koska sormea ei voi muotoilla, siirsin sen keskeltä aivan reunimmaiseksi. Alkuperäinen sormi on hukkunut johonkin ja se oli korvattu tällä väärän mallisella. Nyt tämä väärä yksilö on laitimmaisena ja jos se ei leikkaa kunnolla se ei häiritse niin paljon kuin keskellä terää. Löysin kyllä liiterin perukoilta ämpärillisen sormia, joista osa oli käyttämättömiä, mutta yksikään ei ollut tähän terään sopiviaa mallia.

Lisäksi huomasin, että terän varren kiinnityskohdassa oleva leveä lappu (en tiedä osan nimeä) oli kiinni vain yhdellä niitillä. Lisäsin toisen niitin ja nyt sekin pysyy kunnolla kiinni. Terä meni voitelematta paikalleen yksinkertaisesti kevyesti työntämällä. Vaikutti hyvältä, sillä terän pois ottaminen vaati kahdella kädellä moskalla hakkaamista. Sitten vain nippoihin rasvaa ja tippakannulla terä liukkaaksi. Ja KAS: se toimii! Heinä kaatuu. Ääni joka koneesta lähtee on karmea, mutta sen osan korjaamiseen minulla ei ole sopivia varaosia.

Nykyaikaiseen lautasniittokoneeseen, joka on toiminnaltaan idioottivarma vehje, verrattuna tämä sorminiittokone on melkoinen hirvitys. Kaiken pitää olla kohdallaan, heinä ei saa olla laossa ja tuulen suuntakin vaikuttaa siihen lähteekö luokoa syntymään vai meneekö aparaatti tukkoon.

Tämä on ihan harrastus. Tuskin kukaan kuvitteli, että lähden tällä urakoimaan: Niitän joutomaan, jos sitä vaikka tarvitaan iltarastien parkkipaikkana tulevaisuudessa. Niittämätön paksu heinä kulottuu eikä maadu hetkessä, varsinkaan jos talvella ei ole kunnolla lunta. Niittämätön heinä on koko seuraavan kesän sekasotkuna pystyssä niin tiukasti, että siitä ei pääse henkilöautolla kunnolla läpi. Ja se on todella ruman näköistä.


ACTION!

Sitten oli vielä viikon loppuverryttelyn vuoro eli sunnuntainen Action Run Utissa. Vuoden takaisesta runista jäi mieleen se, että lihaskuntoa olisi hyvä olla olemassa. Kuten olen tuhannesti kertonut, ei ole vielä löytynyt sitkeästi etsimisestä huolimatta keinoa, jolla lihaskuntoa voisi mielekäästi kohentaa. Näillä samoilla surkastuneilla muskeleilla oli siis pakko startata matkaan.

Taktiikka oli vetää alku vähän lujempaa, että en jää ruuhkan taakse, joka muodostuu motivaatiomonttuun. Montussa rinne on niin jyrkkä, että ilman köyttä sitä ei pääse ylös. Vedinkin ensimmäisen kilometrin mielestäni reipasta vauhtia. Katsoin onneksi kelloa vähän ennen monttua ja vauhti oli 4.10 min/km. Huh. Aivan liian lujaa ja niinpä montun päältä, kun olin ensin tyhjentänyt tossut hiekasta, jatkoin vauhtia joka oli noin 5 min/km. Olin melkein koko matkan montun jälkeen omassa yhden henkilön ryhmässä. Välillä joku vilahti edessä ja vesiesteeltä pois tullessa näin vastaan tulevaa väkeä. Vasta lopun esteradalla yksi nuorempi mieshenkilö meni ohi. Muuten taivalsin koko matkan käytännössä yksin. Harmi sisänsä, sillä kirittäjistä on aina apuja.

Tässä joku, jolla on vihreä paita, sininen hikinauha, kaksitehosilmälasit, keltamustat nappulatossut ja joka tuli parkkipaikalle valkoisella Kamuxilta ostetulla 1,4 TSI Skoda Octavialla, punnertaa Utin linnoituksen sisälle viritettyä estettä.

Etukäteen eniten pelotti espanjalainen pöytä. Pääsin siitä yli toisella yrittämällä! Tulokset ovat täällä. Olin kymmenes ajalla 74:35. Ja pääsin läpi - tai siis - ylitin kaikki esteet hyväksytysti. Olen oikein tyytyväinen sijoitukseeni, aikaan ja siihen että polvet kestivät sikaimaiset konttaus- ja ryömimisesteet.Ainoa mikä jäi harmittamaan oli se, että arvontapalkintona ollut telkkari ei osunut tälläkään kertaa kohdalle.